2 kanafilettä
2 dl soijakastiketta
1 dl kalakastiketta
100 g Sigdal kauranäkkileipää
Tuoretta korianteria
Tuoretta chiliä

Leikkaa kanafileet pitkittäin kolmeen yhtä suureen osaan. Keitä soija- ja kalakastike miedolla lämmöllä kunnes nesteestä on haihtunut puolet ja lisää näkkileipä.

Aseta kolme kanafilepalaa yhteen grillivarrastikkuun ja pyörittele soijamarinadissa.

Laita vartaat uuninkestävään vuokaan ja paista 180 °C asteessa noin 20 minuuttia.

Koristele lopuksi korianterilla ja hienoksi pilkotulla chilillä ja tarjoile.

1 Turskafile (n. 250 g)
1 ruukku tuoretta korianteria
1 avokado
2 valkosipulinkynttä
1 lime
1 paketti Sigdal näkkileipää

Huuhtele ja pilko turskafile pieniksi paloiksi. Kääntele paloja kulhossa, johon on lisätty limen mehu, suolaa, pippuria ja pilkottu korianteri. Anna seoksen seistä ja vetäytyä noin 5 minuuttia.

Kuori avokado ja soseuta se morttelissa suolan, pippurin ja valkosipulinkynsien kanssa.

Levitä avokadokreemiä näkkileivän päälle, laita lisäksi turskacevicheä ja aseta vielä lopuksi yksi näkkileipäviipale kanneksi ja tarjoile hampurilaisena.

 

200 g vuohenjuustoa
1 ruukku punaista käenkaalia
2. viikunaa
öljyä paistamiseen
1 tl sokeria
1 tl voita
1 PAKETTI SIGDAL NÄKKILEIPÄÄ

Puolita viikunat ja paista niitä tilkassa öljyä pienellä lämmöllä, kunnes ne ovat hieman karamellisoituneet ja lisää sokeri. Sokerin sulettua lisää voi.

Gratinoi vuohenjuusto näkkileivän päällä uunin grillivastuksella noin 5 minuuttia. Tarjoile vuohenjuusto ja viikunat näkkileivän päällä ja koristele annos käenkaalilla.

2 Kananmunan keltuaista
1 tl dijon –sinappia
tilkka sitruunamehua
suolaa
yrttiöljyä
500 g turskaa
1 pkt Sigdal näkkileipää murskattuna

Yrttiöljy:
Yrttejä (persiljaa, lipstikkaa, rakuunaa ja muita yrttitarhan yrttejä)
5 dl viinirypäleöljyä

Sekoita yrtit ja öljy tehosekoittimessa.

Yhdistä keltuaiset, sinappi, sitruunamehu ja suola pehmeäksi seokseksi.

Lisää yrttiöljyä seokseen vähän kerrallaan, kunnes seoksella on majoneesimainen koostumus. Leikkaa turska 100 g paloiksi ja kääntele niitä näkkileipämurskassa niin että murska peittää turskapalan kauttaaltaan. Paista uunissa 160 °C asteessa noin 10 minuuttia.

Tarjoile yrttimajoneesin sekä tuoreiden yrttien kanssa.

1 kg simpukoita
1 rkl voita
500 g kermaa
1 rkl viinirypäleöljyä
2 valkosipulin kynttä
nippu tilliä
nippu rakuunaa

Keitä kattilassa pieni määrä vettä ja lisää joukkoon pieneksi pilkottu valkosipuli.

Lisää simpukat. Laita kattilan kansi kiinni ja höyrytä simpukoita noin 3-4 minuuttia. Kun simpukat ovat auenneet, nosta kattila pois levyltä. Lisää kerma ja anna hautua vielä noin minuutin.

Valuta liemi erilliseen astiaan ja irrota simpukat kuoristaan. Pilko yrtit ja kääntele ne simpukoiden sekaan.

Soseuta liemi sauvasekoittimen avulla kunnes sen rakenteesta tulee vaahtomaista. Tarjoile yrttiset simpukat vaahdon kanssa ja ripottele päälle murennettua näkkileipää.

 

1 kypsä kanankoipi tai rintafilee (pilkottuna)
1 paketti Sigdal näkkileipää
100 g omenaviinietikassa ja sokerissa marinoituja marjoja
nippu salaattia, esim. romaine
1 viipaloitu salottisipuli

Pese salaatti ja marinoi marjat.

Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Ripottele salaatin pinnalle näkkileivän palasia ja tarjoile.

200 g ankka confitia
100 g sieniä
voita tai öljyä paistamiseen
30 g gouda juustoa (tai vastaavaa)
1 paketti Sigdal näkkileipää
nippu timjamia

Pikkelöidyt sipulit:
4 helmisipulia
2 rkl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa

Kuori sipulit ja viipaloi ne ohuiksi lohkoiksi. Paista matalalla lämmöllä pienessä määrässä öljyä tai voita. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää sokeri ja valkoviinietikka. Jäähdytä ja mausta mielesi mukaan (säädä makeutta/hapokkuutta).

Gratinoi näkkileipä goudalla. Paloittele sienet ja paista pannulla kunnes ne ovat väriltään kultaisia.

Lisää ankka confit ja jätä pannulle, kunnes kuumaa.

Tarjoile annos syvässä astiassa ja ripottele päälle timjamin lehtiä.

2 sellerin vartta
2 tomaattia
1 kurkku
1 paketti Sigdal näkkileipää
oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria
hieman vettä
nippu basilikaa

Sekoita valkoviinietikka ja vesi ja sivele näkkileivät seoksella.

Paloittele kasvikset ja lisää ne kulhoon yhdessä näkkileivän ja oliiviöljyn kanssa.

Tarjoile kulhossa ja ripottele pinnalle reilusti basilikan lehtiä.

 

1 paketti Sigdal näkkileipää
5 perunaa
100 g pehmeää vuohenjuustoa
nippu retiisejä
rasia krassia

Keitä perunat kypsiksi suolavedessä. Pilko retiisit ohuiksi viipaleiksi.

Levitä pehmeää vuohenjuustoa näkkileivän päälle ja grillaa noin 5 minuuttia.

Koristele leivät perunaviipaleilla, retiisillä ja krassilla ja tarjoile.

500 g tummaa suklaata
500 g kananmunan valkuaisia
1 rkl sokeria
marjasekoitusta
murennettua Sigdal näkkileipää
punaista käenkaalia

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi sokerin kanssa. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa.

Kääntele valkuaisvaahto kevyesti sulatettuun suklaaseen.

Anna jäähtyä.

Ripottele tomusokeria marjojen päälle.

Tarjoile taianomaisena pienenä metsäkerroksena.

6 isoa omenaa
2 rkl vettä
100 g sokeria
1 vaniljatanko
150 g murennettua Sigdal näkkileipää (speltti & kurpitsansiemen)
50 g pilkottuja pähkinöitä
noin 2 dl vispikermaa

Kuori omenat ja paloittele pieniksi paloiksi.

Hauduta omenoita veden, sokerin ja vaniljan siementen kanssa kunnes omenat ovat pehmenneet.

Anna jäähtyä.

Sekoita pilkotut pähkinät ja näkkileipä. Paahda pannulla kevyesti sokeriripauksen kanssa.

Vatkaa kerma ja pieni määrä sokeria.

Kokoa annos lisäämällä ainekset kerroksittain lasiin. Viimeistele annos kermavaahdolla.